sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Oppimispelin hengittävä rajapinta

Laivaseminaari on usein kuin peli, jonka intensiivinen magic circle sulkeutuu kotiinpaluun jälkeen.

Ulkopuolisen "muun maailman" ja sisäpuolisen "pelin" rajapinta on Huizingan Homo Ludensin mukaan läpäisemätön ja poissulkeva. Oppimisen ja koulutuspelien näkökulmasta tätä rajapintaa täytyy ihan tietoisesti aukoa ja pitää hengittävänä, niin että seminaarissa opittu siirtyy ja vaikuttaa myös arjessa (transfer).

It-kouluttajien kevätseminaari Koulutuspeli - pelaamalla tulevaisuuden osaamista kehitti menetelmäosaamista erilaisten seminaaria sekä yksittäisiä esityksiä kehystävien pelien kautta, monin keskusteluin ja ryhmätöin sekä tietysti asiantuntijaluentojen kautta.

Tärkeimpinä tuliaisina laivalta ovat uudet ihmiset ja ajatukset, joihin tutustuin. Ainakin osan kanssa jatketaan samalla teemalla Omnian Pelittää!-tapahtumassa 19.5.2014.

Kirjasin muistiin puolentusinaa pelillistävää menetelmää, jotka istuvat hyvin oppimiseen. Näistä ehkä myöhemmin ihan oma tekstinsä. Oman postauksen ansaitsisi myös pelillisyyteen liittyvä nettilinkkien ja mobiilisovellusten listaaminen.

Tarmon säännöt oppimispelin suunnitteluun ovat hyvä ohjeisto myös muussa pedasuunnittelussa.
4 Keys 2 Fun jäsentää pelaajaprofiileja ja syitä miksi pelaamme.
Pari lisäkuvaa Google-albumissa Koulutuspeli k2014. Oma presikseni löytyy edellisestä postauksesta.


PS: Kävimme Tallinnan oopperassa katsomassa Medea-baletin. Kiinnostava ja keskusteluttava kokemus! Taidanpa mennä toistekin eli suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti