torstai 7. elokuuta 2014

Joulupukeista ja sitoutuneesta kehittämisestä

The future of Kosovo
EU, USAID, Save the Children ja muut kansainväliset organisaatiot tekevät paljon töitä tukeakseen Kosovon koulutuksen kehittymistä.

Itse olen päässyt sisään tähän maailmaan Kosovo Twinning EU-hankkeen kautta. Kahdesti olen nyt Kosovossa vieraillut: kesäkuussa tutustumassa kouluihin, kunnallisiin opetustoimen päättäjiin ja opetusministeriön suunnitelmiin; heinäkuussa myös kouluttamassa opettajia, opettajien kouluttajia ja ministeriön väkeä.

Käynteihin eli "missioihin" on liittynyt aimo annos ennakkovalmisteluja. Kosovossa on uusi, varsin moderni Curriculum Framework eli opetussuunnitelman perusteet. Se lähtee tulevaisuuden avaintaidoista ja siitä, millaisia osaajia perus- ja toisen asteen koulutusjärjestelmän tulee tuottaa. Opetuksen ytimessä on "curriculum areas" ja aineiden välinen ilmiöpohjainen yhteistyö. Kaiken keskiössä on oppijakeskeinen toimintamalli.

Kuulostaako siltä, että tähän tulisi päästä Suomessakin?

Pristina Library in the Uni campus area. Clearly the brains of the country.
Kosovossa on pilotoitu uutta opetussuunnitelmaa kymmenessä koulussa vuoden ajan. Sen tueksi on hyvä setti opettajan ja rehtorin oppaita, jotka avaavat sekä opetussuunnitelman ideologiaa että antavat käytännöllisiä pedagogisia työkaluja. Näistä moni suomalainenkin opettaja voisi ammentaa uutta työhönsä.

Example from the teacher guidebooks. Great tool for self-assessment.

Kosovo Twinning -hankkeen tehtävänä on tukea nimenomaan opetussuunnitelman implementointia. Oma osallisuuteni keskittyy toisaalta oppimisympäristön ja -järjestelyjen kehittämiseen, toisaalta yhteistoiminnallisuuden, verkostoitumisen ja vertaisjakamisen kehittämiseen. Molemmissa näissä tieto- ja viestintätekniikalla on keskeinen rooli.

Tapasin kesäkuussa Pristinassa oikeushammaslääkäri Helena Rannan. Hän kuvasi osuvasti tapaa, jolla kansainväliset järjestöt ovat tukeneet Kosovoa Jugoslavian sodan päättymisen (1998) jälkeen. Hän kutsui sitä joulupukkimalliksi.

Joulupukki on se, joka tulee paikalle hyväntahtoisesti, jakaa erilaisia lahjoja (vaikkapa tietokoneita kouluihin) ja juttelee hetken aikaa mukavia. Leluilla leikitään joulun pyhät, ja tammikuussa palaa sama arki kuin ennen joulua. Missioiden aikana tästä näki ja kuuli monia esimerkkejä.

Tulee mieleen kotimainen hanketoiminta. Saadaan rahoitusta EU:lta tai Oph:lta tai Tekesiltä, mutta mikä muuttuu? Ehkä niiden aktiivisten hankkeessa mukana olevien opettajien toimintatapa. Vaan useinkaan oppilaitoksen toimintakulttuuriin parivuotinen hanke ei vaikuta tuota eikä tätä. Vaikuttavuus on heikko, tieto ei leviä.

Suomessa on onneksi varsin vahva koulutusinfra. Varsinkin opetushallitus kantaa huolta, että hyvät käytännöt leviävät. Kosovon ministeriö on aikamoisen muutoshaasteen edessä.
Computer lab is used only for ICT teaching.

Kosovon kouluissa on myös paljon vanhakantaista asennetta. Oppiminen on opettajajohtoista opetuksen seuraamista, erityisiä oppijoita ei tunnisteta ja tvt:tä käytetään pelkästään atk-oppiaineen opiskeluun. Töitä on siis paitsi ministeriön, myös kentän tason toimintamalleissa.

Kosovo Twinning -hanke on suunniteltu välttämään joulupukkimalli. Sen pohjana on, että molemmat osapuolet sitoutuvat kehittämiseen ja resursoivat toimintaa. Tähän yhteiseen työhön ja uuden opetussuunnitelman mukaisen toimintakulttuurin juurruttamiseen on aikaa kolme vuotta.

Kosovolaiset opettajat näyttivät puolestaan hyvää esimerkkiä vaikkapa suomalaisille virkaveljilleen ja -sisarilleen. He tulivat innokkaasti kesken kesälomansa koulutukseen oppimaan uutta, osallistuivat aktiivisesti ryhmätöihin, ja jopa kisasivat keskenään kuka saa tehdä ylimääräisen tehtävän ennen seuraavaa koulutusta - joka pidetään parin viikon kuluttua, viimeisenä viikonloppuna ennen koulun alkua.

School website done by the students.

Kosovo-työ on antanut paljon omalle kehittymiselleni jo nyt. Taustatyönä osallistuin kesän aikana kolmeen MOOCiin (Assessment and Teaching of 21st Century Skills, e-Learning Ecologies, ICT in Primary Education), joiden kautta opin paljon uutta. Kosovon opetussuunnitelman perusteet ja siihen liittyvät opaskirjaset poikivat myös ideoita täällä sovellettavaksi. Myös tuttu suomalainen malli näyttäytyy uudessa valossa, kun sitä ja suomalaisia oppijalähtöisen toiminnan esimerkkejä esittelee uudessa kontekstissa.

Heinäkuun mission raportissa pohdin tvt-pilottikoulujen roolia ja vertaismentoroinnin malliin perustuvaa tukea. Siltä pohjalta varmastikin löytyy ideoita toteutettavaksi myös täällä Suomessa, ja nimenomaan omassa työssäni Espoon Omniassa.

Erään kosovolaiskoulun opettajia kiinnosti keskustelussamme eniten se, mitä laitteita he saavat ja kuinka paljon. Olivat varsin yllättyneitä, että minä olen jo laatinut listaa mihin heidän tulee sitoutua voidakseen pitää lelut "joulun" jälkeenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti