Mediakasvatusta epäonnistumisen päivänä

Internet on toisenlainen hiekkalaatikko kuin hermeettinen tutkijankammio. Olen kirjoittanut tekstejä tähän blogiin tunnisteella Ainedida2. Niiden piti muodostaa verkkoessee uuslukutaitojen ja käytäntöyhteisöjen samankaltaisuuksista ja siitä miten näitä kaltaisuuksia voi hyödyntää mediakasvatuksen opetuksessa.

Aloitin kirjoittamalla monta liuskaa käsitejargonia, joka vaihtui miellekartaksi. Aloitin tieteellisen diskurssin englannilla, mutta ensimmäinen postaus olikin arkisuomea. Toivoin vuorovaikutusta lukijoiden kanssa – ei tullut ensimmäistäkään kommenttia.

Eilen – sopivasti kansallisena epäonnistumisen päivänä – päätin vaihtaa näkökulmaa vielä kerran. Totesin, että koulutehtävävastauksen tyyli ja rakenne oli täysin epäonnistunut valinta. Sen sijaan tästä setistä tulee reflektiivinen analyysi siitä, mitä itse opin, miten mediakasvatus osuikin omaan nilkkaan.

Hyvänä esimerkkinä toimii teksti Medialukutaitoa ovia avaamalla. Kirjoitin sitä varten kolme liuskaa käsitteiden ja toimintakentän määrittelyä. Tehtyäni sen tajusin, että käsittelytapa oli blogiin aivan väärä. Se ei kiinnostaisi ketään, ja minulle, omalla oppimisprosessilleni, se oli jo tehtävänsä tehnyt: olin hahmottanut toimintakentän tekstiä laatiessani. Niinpä tulostin käsitykseni käsitekentästä visuaaliseen muotoon miellekartaksi.

Mediakasvatus on kuin ameeba, joka valejalkojen ansiosta näyttää muuttavan muotoa koko ajan. Tilanne, väline ja muut vuorovaikutuksen osatekijät vaativat notkeutta – ja välillä myös nöyryyttä tunnustaa, että ohi meni.